Pentutestit


Haluatko saada puolueettoman arvion pennusta, josta olet kiinnostunut? Oletko vastuullinen kasvattaja, joka haluaa tarjota uusille omistajille konkreettisempaa tietoa pentujen ominaispiirteistä, joilla on vaikutusta pennun kasvatusta ja koulutettavuutta ajatellen? Onko sinulla pentu, jonka ominaisuuksia haluat testata harrastuksia, tai tulevaa työuraa varten? - Ota yhteyttä ja varaa aika pentutestiin!


Mikä on pentutesti?

Pentutesti on testi, jossa pennun ominaisuuksia, kuten rohkeutta, kärsivällisyyttä, työskentelykykyä, käsiteltävyyttä ja taipumuksia eri saalistuskäyttäytymisen osiin mitataan konkreettisesti. Pentutesti antaa meille tietoa pennun puhtaista, perityistä ominaisuuksista, ennen kuin maailman kokemukset ja koulutus ovat niitä päässeet muokkaamaan. Paras ikä testille on hiukan rodusta riippuen n. 6-7vko iässä. Pennut siis testataan pääsääntöisesti ennen luovutusta uuteen kotiin, mutta myös myöhempi testaus on mahdollista. 

Pentutes

Mitä hyötyä pentutestistä on?

Kasvattajalle: 

Kasvattaja saa apua pentutestistä, kun hän miettii mihin kotiin mikäkin pentu kannattaisi myydä. Testin tulosten perusteella voimme esimerkiksi päätellä, mikä pentueen pennuista sopisi parhaiten ensikoiran omistajalle, ja mikä pentu aktiivisesti harrastavaan monikoira talouteen. 

Saat myös ulkopuolisen ammattilaisen arvion siitä mitä ominaisuuksia tai suorastaan vahvuuksia juuri sinun pentueessasi näkyy, ja mihin luonteenpiirteisiin kannattaa mahdollisesti kiinnittää huomiota jalostusta jatkaessa.  

Tuomalla pentueesi ulkopuolisen ammattilaisen arvioitavaksi, pystyt myös tarjoamaan tuleville pennun omistajille enemmän tietoa siitä, mitä tulevalta pennusta kannattaa odottaa ja mistä lähteä liikkeelle. Samalla osoitat, että toimintasi on vastuullista ja läpinäkyvää kasvatustoimintaa. - Sinulla, jolla ei ole pelkoa puolueetonta arviota kohtaan - ei ole mitään salattavaakaan. Osoitat myös, että sinulla on halu tarkastella omaa kasvatustoimintaasi kriittisesti, joka on ainut tapa, joka mahdollistaa jatkuvan kehityksen.  

Pentutestin tulokset ovat salaiset siinä suhteessa, että ainoastaan testin tilanneella henkilöllä on oikeus testituloksiin. Kellään muulla kuin ostajalla ei siis ole oikeutta puhua, näyttää tai julkaista tietoja missään. 

Pennun ostajalle:

Pennun hankinta on iso päätös. Koiran hankinnan prosessi alkaa rodun valinnasta, sen jälkeen etsitään yleensä kasvattajia, jonka jälkeen päästään tarkastelemaan sukua ja koirayksilöitä. Mutta mistä ihmeestä pennun omistaja voi tietää, mitä loppupeleissä pennusta tulee kasvamaan? Väärin tehty valinta aiheuttaa helposti omistajalle koko koiran elämän mittaisia ongelmia. On tärkeää, että pennun valinta perustuu siihen, millainen koira omaan elämääsi tulisi parhaiten sopimaan. Millaiset ominaisuudet sopivat omiin luonteenpiirteisiisi? Millaisia harrastuksia haluaisit pennun kanssa harrastaa? Millaisten ongelmien kanssa jaksat painia? Millaiset piirteet koet koirissa raskaana? Näihin kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä löydy edes vastausta, mikäli koiraa ollaan hankkimassa ensimmäistä kertaa. Tässäkin suhteessa ulkopuolinen ammattilainen voi olla iso apu kartoittamaan sitä, mikä teille voisi toimia parhaiten. Kun omat arvot ovat selvillä, alkaa niiden vertaaminen yksilöihin, tavallisesti pentujen isä ja emäkoiraan, joiden luonnetta pennuissa tulee todennäköisesti eniten näkymään. Tässä törmätään kuitenkni siihen haasteeseen, että aikuisen koiran perusluonnetta voi joskus olla haastavaa nähdä pinnan alta, sillä koiran käyttäytymiseen aikuisena vaikuttaa niin paljon se miten koira on kasvanut ja mitä sille on opetettu. Paikoillaan makaava koira ei välttämättä ole "helppo" tai rauhallinen. Se saattaa olla suorittamassa opittua tehtävää, jota on vahvistettu vuosien ajan. Harvalla on myöskään mahdollisuutta nähdä isä/emä koiraa yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja kerralla, jolloin koiran todellinen luonne alkaa paljastua. Tästä syystä pennun ostajat ovat usein täysin kasvattajan kertomusten armoilla. 

Kaikki meistä ovat varmasti kuulleet tarinoita siitä, etteivät kasvattajan kertomukset ole aina pitäneetkään ihan paikkaansa. Joskus kyse voi olla yksinkertaisesti siitä, että kommunikaatio voi olla vaikeaa, kun puhutaan termeillä, joille ei ole määritelty konkreettista arvoa. Esimerkiksi siis sana "rohkea" voi kahdelle eri ihmisille trarkoittaa täysin eri asioita. Näin ollen "rohkeana" ostettu pentu, voi omistajan mielestä osoittautuakin täysin araksi. 

Yksi pentutestin tarkoitus onkin pelastaa esimerkiksi tällainen rohkeasta pentukumppanista haaveileva ostaja vastaavanlaiselta tilanteilta. Testissä mitataan pennun ominaisuuksia konkreettisesti. Testaajan on tietenkin osattava tulkita koko testitilanteen ajan pentua kokonaisvaltaisesti, mutta esimerkiksi kovaa ääntä testitilanteessa pelästynyt pentu, on kovaa ääntä testitilanteessa pelästynyt pentu. Tämä on tieto, mitä ei voi kiistää. Se, miten tämän tiedon haluaa arvottaa, jää taas täysin yksilön varaan. 

Pentutestistä on hyöytä omistajalle myös siinä tilanteessa, kun pentu tuntuu itselleen juuri sopivalta. Saat nimittäin tietoa niistä asioista, joihin pennun kasvaessa kannattaa kiinnittää erityishuomiota. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: 

Olet kiinnostunut yhdestä pennusta ja päädyt kasvattajan suostumuksen myötä tilaamaan pennulle vielä pentutestin, sillä vaikka oletkin asiasta jo hyvin innoissasi, haluat silti kuulla vielä ulkopuolisen arvion tulevasti sitoomuksestasi. Testi sujuu mukavasti ja vaikuttaa siltä, että testin tulos puoltaa myös kasvattajan kertomusta pennun luonteesta. Testissä käy kuitenkin ilmi, että pentu on koko testin ajan erittäin kiintynyt ympärillään oleviin ihmisiin, ja on ehkä jopa hiukan vastahakoinen jättämään ihmistä. Tämähän on hienoa! - ajattelet, sillä halusitkin pennun, joka viihtyy vierelläsi tilanteessa kuin tilnateessa. Testaajana toiminut eläintenkouluttaja kuitenkin osaa arvioida, että näin suurta kiintymystä esittävillä pennuilla on usein suurempi riski kehittää myöhemmin elämässään eroahdistusongelmia, kuin keskiverto pennulla. Testaaja kertoo kokemuksestaan sinulle, kehoittaa kiinnittämään erityistä huomiota yksinolon harjoitteluun ja antaa muutamia helppoja tehtäviä, joiden avulla asian kanssa kannattaa lähteä liikkeelle. Olet nyt saanut arvokasta tietoa itsellesi ja osaat heti tukea pentusi kasvatusta jälleen hiukan paremmin, sekä välttää isoimman sudenkuopat. 

Tässä kohtaa voisi kysyä, että eikö kasvattaja yhtälailla voisi sopia pentueensa pentutestaajaksi?

Tämä riippuu varmasti monesta asiasta, kuten kokemuksesta ja kouluttautumisesta. Pennun omistajan on syytä muistaa, että suinkaan kaikki kasvattajat eivät ole kouluttautuneita eläintenkouluttajia, tai edes eläinalan ammattilaisia. Kaikki kasvattajat eivät siis välttämättä osaa tarjota parhaita vinkkejä, kun puhutaan eläinten kouluttamisesta, jota varten Suomessa on nykyään olemassa jo oma tutkinto. Ulkopuolinen henkilö on myös aina ainut, täysin puolueeton henkilö arvioimaan pentua. Mikäli kasvattaja kieltäytyy/osoittaa haluttomuutta mahdollistaa ostajan omalla kustannuksella tuotettua testiä, kertoo se yleensä siitä, että jotakin salattavaa löytyy. 

Pentutestin tulokset ovat salaiset siinä suhteessa, että ainoastaan testin tilanneella henkilöllä on oikeus testituloksiin. Kellään muulla kuin ostajalla (kuten esimerkiksi testaajalla) ei siis ole oikeutta puhua, näyttää tai julkaista tietoja missään. 

Pennun omistajalle:

Mitä jos pentu on jo ehditty hankkia, onko pennun testaamisesta silloin mitään hyötyä? 

Kyllä on! Tällöin tarjoamamme kahta erilaista pentutestiä nimeltään: Harrastuskoiran pentutesti, sekä kotikoiran pentutesti. Nämä testit ovat sisällöltään hiukan erilaisia kuin perus pentutesti, ja niistä toinen on nimensä mukaisesti suunniteltu harrastuskoirille ja toinen kotikoirille. Voit lukea kummastakin testistä lisää klikkaamalta alta

Kolme eri pentutestiä ja niiden sisältö:


Pentutesti - kasvattajan luona ennen pennun hankintaa

Pentutestin runko aina sama ja se sisältää vähintään seuraavat osiot

Rohkeus

(testissä jaotellut osiot: sosiaalinen rohkeus, ääniherkkyys, alustaherkkyys, ympäristö)

Koulutettavuus

(Testissä jaettu motivaatio - häiriöherkkyys - tehtävän parissa työskentely - kärsivällisyys



Kotikoiran pentutesti

Harrastuskoiran pentutesti